Kultamunakas
Perusmunakas » Osallistu kilpailuun » Kultamunaa vaikka mihin » Kultamuna Road Show »

Herkullisen Kultamunakkaan valmistat nopeasti. Saat samalla kuudesosan päivittäisestä D-vitamiinintarpeestasi, sillä Kultamuna sisältää enemmän vitamiineja ja kivennäisaineita kuin moni vihannes. Niukasti energiaa sisältävä proteiinipitoinen Kultamuna sopii mainiosti myös kevyeen tai vähähiilihydraattiseen ruokavalioon

Helppo, herkullinen ja edullinen lounas – Kultamunakas, valmistuu säpäkästi aloittelevaltakin kokilta. Perusmunakkaan täytteissä vain mielikuvitus on rajana.

Kultamuna on läheltä kotoisin
Kultamuna on kotimainen laatutuote, joka tulee ruoka-pöytääsi sinua lähellä olevalta kotitilalta. Suomen noin 200 Kultamunien tuottajaperhettä ovat alansa ammattilaisia, joille kanojen hyvinvointi ja munien oikea käsittely ovat kunnia-asioita.

Kultamunista löydät helposti oman suosikkisi - olet sitten eettisesti ajatteleva sinkku tai leipova suurperheellinen. Laadun takeena aidoissa Kultamunissa on kotitilan leima. Leiman avulla voit tarkistaa mm. munien tuotantotavan ja selvittää miltä kotitilalta Kultamunasi ovat kotoisin.

Takaisin etusivulle

Kultamuna on terveyden perikuva

Oiva D-vitamiinin lähde

Ravintotieto

Kananmuna on ravintoainesisällöltään monipuolisimpia jokapäiväiseen käyttöön sopivia ruoka-aineita. Munan valkuainen sisältää runsaasti hyvälaatuista proteiinia ja keltuaisessa on monipuolisesti vitamiineja ja kivennäisaineita. Niukasti energiaa sisältävä kananmuna sopii mainiosti myös kevyeen ruokavalioon.

Keltuainen ja valkuainen

Lue lisää kananmunasta ravintona

Takaisin etusivulle

Terveellinen kananmuna

Kananmuna kuuluu ehdottomasti terveellisimpien ja ravitsevimpien ruoka-aineiden joukkoon, sillä se sisältää runsaasti proteiinia, foolihappoa, B1- ja B2-vitamiinia, D-vitamiinia, A-vitamiinia ja rautaa.

Kananmunien terveellisyydestä puhuttaessa nousevat useimmin esiin kolesteroliin liittyvät kysymykset. Kolesterolikin on elimistölle välttämätön aine, jota elimistö valmistaa myös itse ruuasta tulevan kolesterolin lisäksi. Terveillä ihmisillä elimistön säätelymekanismit huolehtivat kolesterolitasapainon säilymisestä.

 

Kultamuna Luomu

Kultamuna Luomu

Kultamuna Luomu

Kultamuna LUOMU on oikea valinta sinulle, joka arvostat luonnonmukaisesti tuotettuja elintarvikkeita. Niitä munivat kanat ruokitaan kotimaisella luomurehulla, ne elävät eläinystävällisissä lattiakanaloissa ja kesäisin ne pääsevät ulkoilemaan. Aidot Kultamuna LUOMU -kananmunat saat kaupastasi kuuden munan pakkauksessa.

RavintoarvotMunakasvinkki

Kultamuna Vapaa

Kultamuna Vapaa

Kultamuna Vapaa

Kultamuna VAPAA on peräisin lattiakanalasta, jossa kanat voivat tepastella vapaasti ympäristöään tutkien, kuopsuttaa ja kylpeä hiekassa tai pehkussa sekä munia pesiin. Näillä kanoilla on myös orret nokkaunia varten. Kultamuna VAPAA -kananmunat pakataan neljän, kuuden ja kymmenen munan pakkauksiin.

RavintoarvotMunakasvinkki

Vapaa Omega

Vapaa Omega

Vapaa Omega

Kultamuna VAPAA OMEGA on valintasi, kun haluat pitää huolta itsestäsi. Lattiakanaloissa asuville kanoille on syötetty täysjyväviljaa ja pellavöljyä sisältävää erikoisrehua. Kultamuna VAPAA OMEGA kananmunissa on runsaasti ihmiselle välttämättömiä omega-rasvahappoja, sekä runsaasti A-, D-, E- ja B-ryhmän vitamiineja. Nämä kananmunat saat kuuden ja kymmenen munan pakkauksissa.

RavintoarvotMunakasvinkki

Kultamuna Virike

Kultamuna Virike

Kultamuna Virike

Kultamuna VIRIKE tuotetaan jo nyt vuonna 2012 voimaan tulevien EU-vaatimusten mukaisissa pienryhmäkanaloissa. Niissä kanat elävät perinteisiä häkkikanaloita väljemmin ja voivat käyttäytyä lajinsa mukaisesti. Kultamuna VIRIKE -kananmunat tunnistat VIR-merkinnästä munan alkuperäleimassa. Kuuden ja kymmenen munan pakkauksen lisäksi tarjolla on kahdentoista munan perhepakkaus.

RavintoarvotMunakasvinkki

Viiriäisen Kultamunat

Viiriäisen Kultamunat

Viiriäisen Kultamunat

Herkullisen makunsa lisäksi VIIRIÄISEN Kultamunat ovat erittäin terveellisiä. Ravintosisällöltään ne ovat jopa kananmunaa rikkaampia, esimerkiksi rautaa ja B-vitamiinia on moninkertainen määrä. VIIRIÄISEN Kultamunia voi käyttää ruoanlaitossa ja leivonnassa kananmunan tavoin. Kymmenen munan rasiassa on sopiva annos vaikkapa perheen aamiaispöytään ja riittävästi maisteltavaa myös pienelle vierasjoukolle.

RavintoarvotMunakasvinkki

Katso viimeisimmät uutiset!

Munauutiset

10.5.2012

Kultamuna Road Show

Päivä                              Paikka                                      Aika

Perjantai 25.5.2012          CM Hyvinkää                            Klo 11- 18

Perjantai 25.5.2012          KSM Kontumarket                     Klo 11- 18

Perjantai 25.5.2012          CM Itäkeskus                           Klo 11- 18

Lauantai 26.5.2012          KSM Arabia                              Klo 10- 17

Lauantai 26.5.2012          CM Jumbo                                Klo 11- 18

Lauantai 26.5.2012          CM Myyrmäki                            Klo 11- 18

Perjantai 1.6.2012            CM Vuosaari                            Klo 11- 18

Perjantai 1.6.2012            CM Sello                                  Klo 11- 18

Perjantai 1.6.2012            KSM Kamppi                            Klo 11- 18

Lauantai 2.6.2012            CM Ruoholahti                          Klo 10- 17

Lauantai 2.6.2012            CM Lohja                                  Klo 10- 17

Lauantai 2.6.2012            CM Malmi                                 Klo 10- 17

Perjantai 8.6.2012            CM Tammisto                           Klo 11- 18

Perjantai 8.6.2012            CM Koivukylä                           Klo 11- 18

Perjantai 8.6.2012            CM Kirkkonummi                      Klo 11- 18

Lauantai 9.6.2012            KSM Seilori                              Klo 10- 17

Lauantai 9.6.2012            CM Iso-Omena                         Klo 10 -17

6.2.2012

Munakas sijalla kuusi kotitalouksien tavallisimpien ruokalajien listalla

Suomen Gallup Elintarviketieto Oy:n Kananmunamarkkinakatsauksen 3/2011  (julkaistu 30.11.2011) mukaan munakas on noussut sijalle kuusi kotitalouksien tavallisimpien rukalajien listallle. Nousua on 3 % ja kolme sijaa vuodesta 2010.

6.2.2012

Munakunnan toimitusjohtaja eurooppalaisen kananmunien pakkaamoyhdistyksen puheenjohtajaksi

Munakunnan toimitusjohtaja Jan Lähde on valittu eurooppalaisen kananmunien pakkaamoyhdistyksen, EEPTA:n puheenjohtajaksi vuosille 2012- 2013. Lähde on toiminut vuosien 2010- 2011 aikana yhdistyksen varapuheenjohtajana.

EEPTA:n, European Egg Packers and Traders Association, tehtävänä on valvoa jäsentensä etuja, kaupallisia toimia ja intressejä. EEPTA pyrkii vahvistamaan jäsentensä välistä yhteistyötä, perehtyy alan tilanteeseen ja pyrkii sillä keinoin löytämään alaa hyödyntäviä ratkaisuja sekä toimii jäsenten etujärjestönä mm. EU:ssa.

Jan Lähteen nimitys puheenjohtajaksi tarjoaa erinomaisen näköalapaikan alan kansainväliseen tilanteeseen ja mahdollisuuden vaikuttaa, sekä tuoda suomalaisen kananmuna-alan tilannetta ja mielipidettä tunnetuksi ja lähemmäs EU:n päättäviä elimiä.

EEPTA:n jäseninä ovat mm. Euroopan kuusi suurinta kananmunien tuottajamaata, sekä Suomen johtava noin 200 tuottajansa omistama kananmuna-alan yritys Munakunta, jota Lähde edustaa.

Lisätietoja:

Jan Lähde0400-125561

www.eepta.eu

6.2.2012

Jukka Huittinen Munakunnan hallintoneuvoston johtoon

Munakunnan hallintoneuvosto on valinnut osuuskunnan uudeksi puheenjohtajaksi Mv. Jukka Huittisen tehtävästä luopuneen Jouni Tuomolan tilalle.

Huittinen on Salon Kiskosta. Hän on kuulunut Munakunnan hallintoneuvostoon vuodesta 2006, ja toiminut viimeiset kaksi vuotta sen varapuheenjohtajana. Uudeksi varapuheenjohtajaksi valittiin Mv. agronomi Tommi Vippola. Vippola on kanalayrittäjä Laitilasta.

Erovuorossa olleet Jarmo Mäntyharju ja Pasi Pärnänen valittiin uudelleen kaudelle 2012- 2014 hallitukseen. Hallintoneuvoston nykyiset tarkkailijat Kalle Kirvelä, Jussi Takala ja Hannes Uusitalo valittiin uudelleen sekä varajäsenenä Kari Laaksonen.

 
Kultamunakkaat

Kotkos

Heitä pannuun Luomu Kultamunaa, fetaa ja luonnon kypsyttämiä oliiveja. Siinä on Kotkos. Sulje silmäsi, haukkaa pala ja mielesi on etelän auringossa. Takaamme matkan munakastaivaaseen.

Kalimera!

Kotkos

Jussi

Tämä on Jussi ja tällä lähtee häjymmänkin miehen nälkä. Nakkaa Vapaa Kultamunat, saksanmaan makkarat ja ameriikan pekoni pannuun ja syö suurella ruokahalulla. Kunnon pohojaalane miäs syä näitä kaks. Notta terve!

Jussi

Munakhas

Napapiiriltä huutelivat että tästä ei munakas parane. Tähän tulee metsän suurimpia herkkuja kantarelleja, tomaattia ja päälle ripaus timjamia. Enää ei tarvitse lähteä Luostholle lysthinpittoon!

Munakhas

Muñana

Paprikaa, kinkkua ja Virike Kultamunaa. Saammeko esitellä Muñanan, por favor. Se on niin hyvää, että voit jättää ensi talven Kanarian reissun tekemättä. Hola señors y señoritas!

Muñana

Pikku Pierre

Bonjour mon amis! Pieni on maukasta, eikä viiriäisenmuna tee poikkeusta. Hienostunut pikkumuna seurustelee lohen ja rucolan kanssa tässä Michelin-tason alkupalassa. Viva la Pierre!

Pikku Pierre
Reseptiarkisto
Takaisin etusivulle